Harrastuksena kestävyys: TourVdA Day 7 Rifugio Sella

Video päivästä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Starttasimme Vittorio Sellalta perusaamiaisen jälkeen viiden hujakoilla. Perussetti aamiaisella sisältää hyvin pitkälle sopivasti hiilareita, vaaleaa leipää ja marmelaadia! Janne hoikkana poikana lisää hillon lisäksi leivälle vielä voita, ettei energia pääse loppumaan. Musta kahvi puolen litran moteista kruunaa nautinnon.

Pimeässä lähdimme nousemaan reittiä kohti TOR:n korkeinta kohtaa Col Losonia 3299m. Kuu oli täysi ja mollotti isona juuri Collin yllä. Kuuden maissa alkoi toiselta suunnalta nousta aurinko. Jälleen upea aamun hetki jonka myöhään starttaavat missaavat täysin. Col Loson on helppo korkeudesta huolimatta. Joskin tällä kertaa runsas lumi ja sen sulaminen oli tehnyt tehtävänsä molemmin puolin harjannetta. Polku oli huuhtoutunut osin tietämättömiin. Lumivaipat hankaloittivat myös vähän toimintaa mutta pienen könyämisen jälkeen selvittiin viime vuodelta tutusta harjanteesta.

Losonin jälkeen alunperin piti taittaa reitti Passage du Gran Neyronille joka mentiin viime vuonna toiseen suuntaan. Ilmava paikka jossa oli kuumottavia kaapelikohtia. Sellan isäntä oli edellisenä iltana sitä mieltä katsoessaan meidän kenkiä ettei sinne ole mitään asiaa! Siispä päätettiin tiputtaa pitkää ja mutkittelevaa polkua laaksoa alas Eaux-Roussesiin. Puurajan alapuolella oli aivan mahtavaa pehmeää ja tasaista mutkittelevaa polkua. Ilman reppua ja tuoreilla jaloilla se olisi ollut unelma. Vaikka kyllä se seitsemäntenä päivänä isonkin repun kanssa kohtuu vauhdikasta hetkittäin oli.

Ennen kylää vielä törmättiin neljään juoksijaan joista yksi oli treenaamassa TOR:iin myös. Juttutuokion jälkeen viuhahdetiin kylään varmaan ainoaan hotelliin aamupala mielessä. Vähän paremman tason hotelli tarjosikin mahtavan aamiaisen! Briosseja, juustoa, kinkkuja ja kaikkea mahdollista tungettiinkin naamariin antaumuksella. Yritimme toki näyttää edes kohtuu asialliselta vähän hienomman hotellin muita vieraita häiritsemättä. Saatiin myös kuulla hotellilla, että Alta via 2:n reitillä edessä päin olisi Col Fenetre suljettu. Collilla oli sattunut jonkinlainen onnettomuus ja sinne ei olisi asiaa. Collin takana oleva majakin olisi mukamas kiinni.

Mahat täynnä jatkettiin edelleen Alta via 2:sta eteenpäin yli Col Entrelorin. Pitkän ja hitaan nousun lomassa törmättii jälleen TOR:iin treenaajaan. Nyt tosin yhteinen kieli harmiksi puuttui. Muuten nousu ei tarjonnut muuta kuin komeat maisemat. Gran Paradison jäätiköt näkyi komeasti takana. Suunniteltua reittiä päästiin silmäilemään ja oli ihan hyvä, ettei suunnattu Paradison kylkeä pitkin. Lunta näytti kaukaa olevan kohtuullisen paljon.

Collilla nautiskeltiin hetki suklaata ja ihailtiin maisemia. Lasku oli alussa aika tekninen ja polku jälleen vaurioitunut. Loppu lasku meni taas rennosti juoksennellen. Laaksossa törmäsimme edellisestä päivistä tuttuun helteeseen. Painoimme suoriltaan syömään myöhäistä lounasta lähimpään ravintolaan karkuun kuumuutta. Taso oli Italiaan kehno mutta pääasia eli tankkaus saatiin suoritettua. Paikallinen isäntä alkoi italialaiseen tapaan nonstoppina kertomaan tarinaa viereisestä pöydästä. Harmi vaan kun ei edelleenkään tajunnut oikeastaan sanaakaan. Tarjoilija "suomensi" meille muutaman sanan mutta muuten jäi aika hämäräksi mistä oli kyse... :)

Päivä oli jo sen verran pitkälle, että edessä oli oikeastaan enää loiva nousu osin tietä pitkin yöpaikkaa Rifugio Benevoloa. Pientä ajatusta oli, että oltaisiin saatu vielä yksi colli tehtyä mutta aikaa ja voimia ei enää juuri ollut. Vielä kun olimme päivän liian aikaisin menossa Benevololle, haluttiin olla ajoissa. Lisäksi looginen vaihtoehto Col Fenetre olisi kiinni ja siis ilmeisen vaarallinen. Siispä Benevololle yöksi.

Matkapuhelimen verkkoa ei ollut ollut koko päivänä, eikä päästy soittamaan ja varmistamaan että majalla olisi tilaa. Iltapäivän hellenousun aikana tuli paljon porukkaa vastaan ja ohitettiinkin muutamat. Paljon oli porukkaa liikkeellä. Jännitys alkoikin kasvaa majan lähestyessä. Saataisiinko yöpaikkaa vai pitäisikö miettiä joku toinen ratkaisu. Jouduttaisiinko jatkaan matkaa vielä usempi tunti yli seuraavan korkea collin vai palattaisiinko Rhemes Notre Dameen.

Kun majalle päästiin oli piha täynnä jengiä. Sisältä saatiin kuulla että olivat ihan täysi. Ei siis tilaa tänä iltana. Hetken mietinnän jälkeen saatiin vinkki, että vain kilometrin päässä olisi ehkä majapaikka. Eipä oltu huomattu kartasta punaista majankuvaa. Isäntä voisi ehkä majoittaa meidät ja mahdollisesti saataisiin ruokaakin. Siispä jatkoimme toiveekkaina matkaa. Kun pääsimme maatalolla, oli vastassa hämmentävä näky. Ehkä kahdeksankymppinen vanha ukko tervehti meitä vierellään kolmekymppinen pohjois-afrikkalainen Mustafa. Isäntä alkoi välittömästi innoissaa esittelemään taloa. Erittäin hienon käsityön jälki näkyi kaikessa sisustuksessa. Kaikki oli tehty customina.

Selkeä yhteinen kieli puuttui mutta käsimerkein ja heikolla italialla saatiin selvitettyä, että huone sisävessalla ja suihkulla olisi saatavilla ja se saatiin valita itse. Ruokaakin tulisi ja teetä saatiin heti. Luxusta ja helpottavaa. Majalle saapui vielä vanhempi italialainen mies ja vielä nainenkin hieman häntä ennen jäätiköltä. Nainen puhui onneksi muutamia sanoja myös englantia. Suihkun ja kamojen säädon jälkeen istuttiin illalliselle neljän vieraan kesken. Mustafa tarjoili isannän valmistamia perinteisin laakson herkkuja. Useamman ruokalajin jälkeen isäntä itsekin ilmaantui paikalle kyselemään maistumista. Puhe sorisi ja istuimme iltaa keittiössä. Suurin osa jutuista meni kyllä ohi mutta ymmärrettiin kuitenkin iso osa. Isäntä omisti koko suuren laakson maat. Kansallispuisto vaan kielsi rakennuksen ja kaikki yrittäminen oli hankalaa.

Illan aikana isäntä tarjoili itse tekemäänsä Genepi-viinaa ja kertoi juttuja joita meillekin hieman "suomennettiin". Lämmin tunnelma jatkui koko illan ja ilmaantui paikalle vielä viereisestä Benevolosta meidät Fondiin ohjannut työntekijä kokin kanssa. Hyvin hämmentävä ilta hyvin hämmentävässä seurassa mutta todella lämpimän tunnelman kanssa. Suosittelen visiittiä kaikille. Arvosanaksi on vaikea olla antamatta muuta kuin täysi 10. Aamupalankin isäntä heräsi laittamaan meille valmiiksi ennen aamunkoittoa.