Edellisestä päivityksestä on taas hetki aikaa. Täytyy palata aiempiin kevään tapahtumiin toisessa postauksessa. Ensin kisaraportti vuoden toisesta polkujuoksusta.
Polkujuoksukauden avasin Bodomilla helatorstaina. Hankalan kisan jälkeen odotukset karhunkierrokselle eivät olleet kovin korkealla. Lisäksi kevään treenejä häirinneet vatsaongelmat arvellutti. Siispä nöyrin tavoittein matkaan.
Startista puuttui paljon kärkikaartia heidän valmistautuessa maastoultran MM-kilpailuihin. Tämä hieman sekoitti pakkaa ja etukäteen ei ollut ihan varmuutta miten kovaa juoksijaa oli viivalla. Kisa-aamuna jalat tuntuivat alusviikon hieronnan jälkeen pitkästä aikaa tosi hyviltä ja vatsakin oli aika rauhallinen. Ajattelin Oulangassa odotellessa lähteä kokeilemaan ihan reippaasti alkuun kavereiden kuntoa.
Alku lähtikin reippaasti liikkeelle. Kärkeen ampaisi heti viime vuoden Vaarojen maratonin kolmonen Jussi Jalkanen. Iskin heti siihen peesiin. Takana rahisi myös jalkoja. Pieni vilkaisu olan yli vahvisti asian, pari-kolme juoksijaa seurasi muiden jäädessä. Olin unohtanut sykepannan kotiin, joten menin täysin tunteella koko juoksun. FNR rules! Garmin piippaili alun helpolla baanalla 4:20min/km ja mieleen hiipi ajatus raskaasta lopusta. Toivoin, että muutkin menisivät ns. laikka punaisena.
Jokivarsi oli juurikin niin upea mitä viime vuodelta muistin. Juoksu kulki hyvin ja fiilis oli katossa. Realismin häivähdys hiipi kuitenkin tajuntaan ja aloin rajoittaa vähän vauhtia. Jalkanen sai hieman eroakin tehtyä. Takana juoksevat alkoivat hieman passailla myös. Alkuun luulin, että kaikki muut tippuivat. Pian kuitenkin taakse ilmestyi kova hiihtomies Kari Ranta. Hän ei kuitenkaan kovin pitkää aikaa ollut peesissä.
Kymppi livahti vähän alle 50 minuuttiin. Ylämäissä oli pakko alkaa passailemaan lisää. Keväälle mahtui vain niukasti mäkitreeniä ja tämä näkyi karusti juurin ylämäissä. Jalkanen oli kadonnut horisonttiin ja takaa ei kuulunut enää kahinaa. Aloin keskittymään pelkästään omaan juoksuun. Hoin päissäni, että vielä maraton pitää jaksaa. Nautin geelejä muutaman veden kanssa. Tunnin jälkeen kävi selväksi, että kova alkuvauhti huononsi pahasti imeytymistä. Vanhat vatsavaivat ei varmaankaan juuri auttaneet tilannetta. Vedin suolatabletin ja toivoin ihmettä.
Juoksu sujui vatsasta huolimatta hyvin ja pidin sellaista hyvää reipasta tahtia. Syke huiteli todennäköisesti siellä yläkynnyksen alla alun reipastelujen jälkeen. Aloin mietiskellä jo omiani ja miettiä mahdollista toista sijaa. Samalla kun ajatus alkoi harhailla, kompuroin juuriin ja kaaduin naamalleen. Onneksi alusta oli pehmeä.
Jossain vähän ennen paria kymppiä sain yllättäin Jalkasen taas näkyviin. Vaikka erot eivät olleet kovin isoja, GPS-seurannasta tarkistaessa jälkikäteen, välissä sai mennä pitkäänkin ihan yksin. Juteltiin Jussin kanssa muutama sana. Hänellä oli jalat huonona ja mulla vatsa. Yritin pinnistellä vielä vähän matkaa mutta sitten oli ihan pakko käydä lyhyt stoppi pusikon puolella. Nopean toimituksen jälkeen lähdin reippaasti liikkeelle tavoitteena ottaa Jussi taas pian kiinni. Pidin tauon energian tankkauksesta säästääkseni mahaani. Vauhti alkoi kuitenkin pian hiipumaan. Erityisesti ylämäet olivat hankalia. Kaveria ei kuitenkaan alkanut kuulua, kuten ei ketään takaakaan. Aloin orjentoitumaan kakkossijaan jälleen, vaikka kisaa oli vielä hyvinkin puolet jäljellä.
Vajaan tunnin energiapaaston jälkeen oli pakko alkaa runttaamaan lisää geeliä alas. Muuten loppuisi matkanteko ja lopusta tulisi täysin retkeilyä. Meno piristyi heti. Juuman huollosta sain täytettyä pulloihin urheilujuomaa ja sain kuulla myös, että kärkeen on vain pari minuuttia. Yritin välissä puskea vähän riskilläkin. Hitaat, kosteammat suopätkät ja teknisempi polku söi kuitenkin miestä. Maisemakaan ei tarjonnut mitään. Pakko oli vain pyrkiä menemään rennosti "hyvällä" tekniikalla, ettei käy köpelösti. Taisin siitä huolimatta kaatua näillämain toistamiseen.
Koko matkan aikana 160km:n ja 80km:n juoksijoilta sai valtavasti voimia omaan tekemiseen. Pyrin jokaiselle heittämään vastapalveluksena jotain kannustavaa. Erityisesti mieltä lämmitti huomata, että toinen Koilliskairan mies Miika Lahtela johti edelleen pitkää matkaa.
Kun maaliin oli enää kymppi matkaa, sain vihdoin kärjen kiinni. Polku vaihtui pidemmäksi metsätiepätkäksi. Muutaman sana vaihdettiin tiellä juostessa. Huomasin aika pian, että alamäessä sain hieman eroa. Suunnittelinkin taktiikaksi sen, että passailen ylämäet ja pyrin olemaan vikan vaaran päällä samaan aikaan. Eroa tuli lisää tasaisesti. Yritin hetken pinnistää vielä vähän rivakammin poluille siirryttäessä mutta puhti alkoi olla poissa. Ainoa mikä kulki oli alamäki. Fiilis oli kuitenkin huikea. Nautin suuresti lasketellessa viimeiselle huoltopisteelle. Samalla yllätykseksi huomasin 80km:n kärjen. Olin odotellut Teroa jo jonkin aikaa mutta ajattelin sitten, etten saa häntä kiinni kun oma menokin oli hidastunut niin paljoa.
Loppu menikin sitten kimpassa polkukone Ruokolaisen kanssa. Olin itse niin väsynyt, ettei läppä enää oikein lentänyt. Seura kuitenkin piristi tosi paljon. Hieman jännitti lopussakin, että takaa tullaan tuoreemmilla jaloilla ohi. Vikassa mäessäkin täytyi välissä tarkkailla takaa tulevia. Einäkynyt Maaliin laskettelu olikin sitten todella huikea kokemus. Pariin otteeseen olin jo reitillä herkistynyt upeasta tunnelmasta ja reitistä. Paljun ja tuttujen näkeminen toi jälleen tipan ison miehen silmäkulmaan.
Kiitos NUTS, kiitos Samba! Lisäksi kiitoksen koko porukalle! Oli hienoa nauttia viikonloppu upeassa seurassa! Lisäksi erityismaininnat kaikille 160km:n finishereille. Kovia taistelijoita!
Tästä onkin sitten hyvä lähteä puolustamaan johtajan paitaa!
Kuvat: NUTS, Aapo Laiho, Niko Reinikainen/Samba