Harrastuksena kestävyys: TourVdA Day 5 Rifugio Cuneo

Videolta päivän tapahtumien pääkohdat.

Aamupalan jälkeen startattiin taas tuttuun tyyliin klo 5. Olimme siis suositusten perusteella muuttaneet aamun reittiä siten, että välttäisimme hyvin harvoin kuljetun Col de Vamean. Tiputimme Alta via 1:ltä aamun sarastaessa Intevallivo 105:lle, joka kulki lähempänä Aostan isoa keskuslaaksoa. Skannattuna mukava olevista kartoista löysimme suurimman osaa reitistä. Pieni pätkä piti tallentaa Cuneon seinäkartasta myös kuvan muodossa matkapuhelimen näytölle varmuuden vuoksi, ettei karttakatveita tule. Suunnistaessamme Intervallivolle pääsimme harjoittamaan PTL:ssä tarvittavaa reitinhakutaitoa. Välipätkä oli heikosti merkittyä ja kohtuu harvoin kuljettua reittiä. Lisäksi karjaträkit risteilivät sikin sokin vuoren rinteitä ja reitin haku oli kohtuu haastavaa.

Intervallivo on tuossa kohtaa aika matalalla kulkevaa kohtuu tylsää polkua, jossa on paljon maataloja ja laitumia. Nimesimmekin sen "Alppien kauneimmaksi karjaträkiksi". Ennen kuin reitti tippuu Aostaan, nousee se kuitenkin kohtuu korkealle ja erittäin hienolle paikkalle Col de Vioulle (2696m). Tätä ennen kuitenkin kohtuu keveäksi siirtymäksi suunniteltu vaihteleva maasto ilman isoja nousuja söikin yllättävän paljon voimia ja aikaa. Päivän aikana ei ollut myöskään syömismahdollisuuksia matkan varrella, joten tyydyimme reppujemme suklaavarastoihin. Päivän helteessä suklaa oli mukavasti helposti nautittavassa, juoksevassa muodossa.

Col de Vioulta oli erinomaiset näkymät Aostan kaupunkiin ja keskuslaaksoa ympäröiviin vuoriin ja massiiveihin. Korkea paikka ihan laakson laidalla hyvässä kelissä on kyllä nousemisen arvoinen paikka. Kello oli tuossa vaiheessa jo kohtuullisen paljon ja jätkät jo niin nälissään, että melkein pystyi haistamaan Aostasta tulevan ruuan tuoksun. Vielä olisi kuitenkin tiputettavana yli 2000 vertikaalimetriä. Kilometrejä laskulle tulisi n.15km. Lasku sujui onneksi alkuun nopeaan kunnes alkoi sahata hyvin loivasti edestakaisin. Laakson pohjan helle kasvoi kasvamistaan. Kun päästiin lähemmäs kylää urbaaniin ympäristöön kello oli jo niin paljon, että lounasaika alkoi olla lopullaan. Asfalttitielle saavuttua nappasimme juuri sopivasti tulevan bussin Aostaan ja menimme ~3km:n asfalttisiirtymän hevosvoimilla.

Ehdimme keskustaan lounasajan lopulle melko ryytyneenä helteessä. 4:30 kevyen aamiaisen ja päivän isohkon suklaamäärän jälkeen oli mahtava saada kunnon pizzat jääkylmän kokiksen kanssa naaman eteen, olihan kello jo 14:30. Kymmenen tuntia tässä vaiheessa ilman kunnon evästä alkoi hidastaa melkoisesti matkaa. Kunnon safkan jälkeen edessä oli vielä mukava iltäpäiväpuhde. Seuraavaan yöpaikkaan Pilaan oli vain alle kymppi matkaa. Tosin nousua lisäksi reilu 1200m, joka tulisi 5,7km:n matkalla. Kohtuu hyvä keskijyrkkyys!

Mittari näytti 34 astetta "lämmintä" kun lähdimme työstämään todella jyrkkää nousua. Vesipullot oli täytetty äärimmilleen ja täydennystä saatiin onneksi sopivin väliajoin rakennetuista lähteistä kun iso polku ristesi pieneen taloryppääseen. Metsä antoi onneksi suojaa auringolta suurilta osin nousua mutta tästä muodostui silti ehdottomasti yksi klassikkonousuista mitä North J´s on tehnyt. Nousu ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen hankala. Jätkät suorastaan lensi tuon 1200m pizzan voimalla ylös. Hiki vain virtasin noroina! Saimme matkalla vielä juttuseuraa italialaisesta vanhasta miehestä joka käveli risteävää tietä ylös. Tykitti 5 minuuttia pelkkää italiaa välittämättä siitä ettei tajuttu sanaakaan mitä hän yritti sanoa. Ylempänä selvisi, että hän oli yrittänyt ilmeisesti varoittaa käynnissä olevasta puusavotasta. Ilmankos reitillä oli jotain ihmeellisiä kieltokylttejä ja virallisen oloisia dokumentteja?!?!?

Pilassa meillä oli jälleen hotellivaraus. Pyöräilijöiden suosimassa kylässä oli myös saumat tehdä evästäydennyksiä. Kävimme ostelemassa jälleen tukun suklaata ja vähän myös foccacciaa reppuun. Hotelli oli luxusta buffet-illallisen kera. Italialaiseen tapaan neljä ruokalajia upposi hujahtamalla. Hotellin henkilökunnalta saatiin myös hyvää tietoa seuraavan päivän ja koko reitin kohokohdastai Mont Emiliuksesta. Huippu oli hyvin tehtävissä ja porukkaa oli käynyt siellä sekä via ferrataa, että normaalia reittiä pitkin. Loistava uutinen! Juteltiin vielä yksinäisen saksalaisen vanhan kiipeilijän kanssa pitkät tovit. Mies oli käynyt omien sanojensa mukaan alppien kaikki korkeat huiput tai ainakin 90% niistä. Olihan persoona :)

Hotel Etoile de Neige saa arvosanaksi 8:n. Aamiainenkin onnistu jälleen, no problem!