Transpyrenea - Osa VI

...Jatkuu.

Heräsin jälleen aamuyöllä yhdessä ÄE:n kanssa. Ajatustakaan ei voinut antaa väsymykselle tai oikeastaan millekään muullekaan. Toiminta tuli selkärangasta. Noukin tavarani nopeasti kantoon ja menin tupaan keittämään aamukahvit. Normaaliin tapaan rasvasin jalat ja teippasin kohdat, missä oli rakkoja. Basibactin avulla onnistuin välttämään tulehdukset haavoissa ja rakoissa. Kevyen aamupalan jälkeen tuntui tutulta sujahtaa märkiin kenkiin ja lähteä tarpomaan yönselkään.

Espanjalainen ei jostain syystä enää ärsyttänytkään niin paljoa. Ensin oli pitkä 1600m lasku Fossin kylään, jonka jälkeen pitkä nousu Ranskan ja Espanjan rajalle. Ylempänä mentiin pitkään loivapiirteisiä kukkuloita ylös ja alas. Olin nyt vähän edellä ÄE:tä ja nautiskelin yksikseni hienosta päivästä ja upeista maisemista. Paksut pilvet nousivat ylös ja painuivat alas vuorotellen. Välissä näytti siltä, että juoksin maailman laidalla kun pilvimassa työntyi jyrkältä reunalta. Aloin ajatella jo seuraavaa huoltopistettä. Siellä odottaisi myös 50l varustelaukkuni. Se olisikin hyvä asia, sillä suklaavarastoni oli ehtynyt uhkaavasti. Enää olisi vain yksi alamäki. Se olisi kuitenkin noin 15 kilometriä pitkä ja jälleen olisi vertikaalilaskua 1600m. Jalkojani alkoi jälleen särkeä todella paljon. Pitkät alamäet tekivät jalkateristä pikkuhiljaa muusia.

Pääsin kuitenkin alas laaksoon ja kävelin pitkään tasaista tietä kohti huoltopistettä. Päivä oli lämmin ja alhaalla jopa tuskaisen kuuma. Hiki valui noroina ja päätin ottaa ensimmäisen suihkuni. Olin peseytynyt viimeksi noin 4 päivää sitten jääkylmässä purossa. Huollossa sain eteeni mikropastaa, jota oli tarjoiltu jo liiankin paljon aiemmin. Join pari litraa kokista ja napostelin kaikenlaista. Järjestäjien samat lidlin safkat alkoivat tökkiä jo pahasti. Vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut. Otin 6000kcal edestä suklaata ja irtokarkkia. Tankkasin pattereita GPS:ään ja lamppuun. Vaihdoin myös koko juoksuasun, kuten ensimmäiselläkin laukkuvisiitilläkin. Mietin paksumpien sadevarusteiden ottamistakin mutta öisinkin oli ollut aika lämmin, joten pidin hyväksi havaitun Inov8:n Ultrashell/pant –kombon. Painoa tällä yhdistelmässä oli vain 214 grammaa. Vaihdoin jalasta reikäiset 295 Roclitet vaimennetumpaan 280 versioon. Ehkä jalkojenkin särkeminen vähän vähenisi. Pari keskeyttänyttä naisjuoksijaa tulivat kyselemään tunnelmiani. Juteltiin siinä pitkään ensin, kunnes toinen kysyi missä kohtaan olin keskeyttänyt. Repesin nauramaan ja sain vaivoin vastattua, että kyllä tässä pitäisi vielä jatkaa matkaa. Ilmeisesti kisa tuntui niin brutaalilta, että kaikkia pidettiin lähtökohtaisesti keskeyttäneinä.

Näin ÄE:nkin ennen kuin jatkoin matkaa. Heitettiin läpsyt hyvässä hengessä. Suihku oli kilometrin verran reitiltä eteenpäin. Peseytyminen tuntui aivan mielettömän hyvältä. Harjasin hampaatkin ja tunsin itseni hetken ihmiseksi. Paahtavan auringon alla hiki alkoi helmeillä iholla välittömästi vaikka kävelin rauhassa. Pistäydyin hakemassa vielä Apteekista hiertymärasvaa, ennen kuin lähdin tunkkaamaan seuraavaa mäkeä. Päivän rytmitys oli selkeä. Ensin oli lyhyt ylämäki. Sitten 1600m alas ja sama ylös. Sitten taas 1600m alas ja sama ylös. Huollon jälkeen ylämäki tuntui kulkevan taas hienosti. Energia virtasi suonissa. Olisi pakko alkaa syömään enemmän, jotta jaksaisin paremmin, eikä notkoja tulisi.

Selkeän nousun jälkeen rymysin kivikkoa pimenevässä illassa. Mietin kuumeisesti minne yrittäisin nukkumaan. Seuraava huolto olisi aivan liian kaukana. En jaksaisi sinne asti. Lähempänä oli Ranskan alppikerhon vuoristomaja ja sen jälkeen olisi joku toinen epämääräisempi. Valitsin CAF:fin majan vaikka se olisi vajaan kilsan ohi reitiltä. Saapuessani refugelle, olivat isännät vielä hereillä. Vastaanotto oli vähän tyly mutta alppimiehet antoivat onneksi keittoa ja leipää. Sain jäädä nukkumaankin ja aamupalakin onnistuisi. Kaikki oli siis täydellisesti. Vittuilun kyllä kestin. Maksoin ja punnersin itseni pienen makuudormin neljäkerroksisen kerrossängyn ylimmälle pedille. Muissa kuorsasi tavallisia vaeltajia. Ylhäältä olisi aikamoinen kiikkuminen aamuyöllä alas ja mietin tippuisinko unenpöpperössä lattialle. Päivä oli ollut ajallisesti vähän lyhyempi mutta silti todella raskas. Olin ylittänyt jo puolenvälin, joka oli oikein mukavaa mutta vielä olisi pitkä matka jäljellä. 200-400km:n väli oli ollut henkisesti tosi raskas, koska matka jo painoi mutta sitä oli vielä musertavan paljon jäljellä. Nyt menin jo kotiinpäin ja se ajatus vähän helpotti. Huomenna olisi jälleen uusi ja mielenkiintoinen päivä. Nukahdin toiveikkaana.

Jatkuu...