BUFF Trail Tour Finlandin neljäs osakilpailu - NUTS Pallas 55km

Viitaten edelliseen postaukseen, lauantai OLI lähes pöljä päivä!

Aamu alkoi puurolla ja siitä siirryin sujuvasti huoltamaan todellisia gladiaattoreja, 125km:n juoksijoita, joita tipahteli Pallaksen huoltoon harvakseltaan. Kuulin samalla, että muutama kova poisjäänti olisi 55km:n matkalla. Tavoite tarkentuin näin kakkossijaksi.

Startista lähdettiin reippaasti lyhyen alamäen jälkeen isoon ylämäkeen kohti Pallastunturin huippua. Henkalle oli kerrottu sen olevan juostava mäki ja hän katosikin koko loppumatkaksi horisonttiin. 2014 vuodesta mäki oli jyrkentynyt kun nyt iskettiin heti Pallastunturin huipulle, eikä loivempaa perusvaellusreittiä. Alussa ajatus oli seurailla eka ylämäki millaisia menohaluja muilla on ja passailla parhaan taidon mukaan. Jalkanen, Nurmi ja muutama oudompi juoksija heitti heti ohi kun vähän himmailin. Hain omaa rytmiä ja otin enemmän kävelyä mitä muu ryhmä silläkin uhalla, että saavat vähän eroa.

Kuva Asta Heikkala

Rakkanousussa suunnitelma jalostui reippaaseen rallatteluun alamäkeen. Jalka ja kunto tuntui sen verran hyviltä. Ylhäällä yksi uudempi kaveri, ilmeisesti Joni Seppä, oli tehnyt jo selvän eron meihin muihin eikä Ansiota ollut enää mailla eikä halmeilla. Kivikossa oli alkuun vähän hankala hakea jalansijaa ja teki mieli koko ajan ihailla upeita maisemia. Nilkan nivelsidevammaisena katse pysyi kuitenkin tiukasti maassa.

Kuva Jari Soikkeli

Alamäkeen taitettaessa aloin rallatella ja miten upeaa se olikaan. Kivikoissa piti hetkittäin vähän himmailla mutta alempana tunturia oli sopivan pehmeää polkua! Muut jäi taakse ja Seppäkin tuli vastaan etsiessään tippunutta karttaa. Alempana tunturissa jäin arpomaan vähän reittiä. Muut paitsi Seppä olivat jääneet taakse. Perästä kuitenkin tultiin, joten selkeästi oikea reitti.

Reilun alamäen jälkeen tasaisella jalka ei enää noussutkaan ihan niin iloisesti. Hipsuttelin silti omaa vauhtia ilma stressiä. Takana seurattiin. Hörppäilin toiseen pulloon laittamaa urheilujuomaa ja vetelin välissä geeliä ja suolatabuja. Ihailin epätasaisesta polusta huolimatta välissä maisemia. Ekan puolikkaan aikana syöksyinkin kiviseen tantereeseen yhteensä kolme kertaa. Kertaalleen ihan kuperkeikan kanssa. Onneksi mitään isompaa ei sattunut. Maisemien ihailu ja ajattelu yleensäkin on vaarallista polkujuostessa! Kotijoukot sen sijaan pidättivät hengitystä. Ilmeisesti GPS-träkkeri oli livahtanut repustani Vuontiskeron kompuroinnissa. Juoksentelin kuitenkin autuaan tietämättömänä tästä hyvällä fiiliksellä.

Kuva Aapo Laiho / NUTS

Toinen toistaan hienompia tunturipaljakoita ja maisemia tuli eteen. En ollut huolissani mistään kun oma juoksu sujui sen verran hyvin. Välissä oli tunne, että voisi pistää vähän lisääkin pökköä pesään. Maltoin kuitenkin. Yllättävän lämmin ilma janotti sen verran, että jo 15km:n kohdilla molemmat pullot olivat tyhjät. Pari ojaa tuli vastaan mutten malttanut jäädä täyttämään pulloja. VIRHE!
Toinen pieni reitin hakeminen tuli Suastunturin ja Lumikeron välisessä kurussa kun kävin katsastamassa kämpän vessareitin. Onneksi takana vielä seurattiin ja oikea polku löytyi nopeasti. Merkinnätkin olivat hyvät vaikken niitä heti huomannut. Epun sanat kaikui korvissa, "jos et näe merkintöjä, pysähdy!"

Nousuissa kävelin jyrkimpiä kohtia mutta sen verran loivapiirteisiä tunturit oli, että ihan hölkällä niitä tällainen raskaampikin juoksija pääsi ylös. Jano siinä vaan kasvoi. Hannukurun huollon lähestyessä ajattelin pysähtyä juomaan yhden pullon ja täytän vielä molemmat täyteen ennen kuin jatkan matkaa. Etukäteen Jannen kans puhuttu ammattilaishuolto kuitenkin odotti, ei siitä voinut kieltäytyä. Molemmat pullot vauhdista varvikkoon ja täydet pullot juoksusta mukaan. Siinä ei juuri rytmikään kärsinyt. Nestehukkaa lievensin juomalla nopeasti toisen pullon juoksussa. Seuraava ja viimeinen huoltopiste olisi lähes yhtä kaukana, 18km:n päässä.

Pidin kohtuu hyvää tahtia yllä, fiilistelin ja kannustelin parhaani mukaan 125km:n selkiä ohittaessani. Suomen toiseksi kovimmat sauvakävelijät ja tietysti Anna oli mukava nähdä vain muutamia mainitakseni. Yleissilmäyksellä kaikki tuntuivat menevän yllättävänkin kovaa vauhtia. Polku oli toki hyvin juostavaa mutta sai siinä ihan töitä tehdä, että saavuttaa pidemmän matkan menijöitä.

Muutama tunturi ohitettiin harmittavasti kyljestä. Onneksi Pyhäkero paistatteli uljaana auringonpaisteessa. Noukin ojasta vähän lisää vettä ja tungin suolaa suuhun. Kevyttä kiristystä tuntui takareisissä. Mulla ei normaalisti juuri kramppaile, joten vähän huolestutti. Paita oli ihan koppurana läpipuskevasta suolasta. Yritin syödä geelejä sen minkä vain sain upotettua. Koko reissun aikaan meni reilu 1 geeli/h, eli ihan liian vähän. Nestettäkin kului vain alle 3 litraa. Nousu Pyhäkerolla meni vielä hyvällä tahdilla ja odottelin jo viimeistä laskua minkä aioin rallatella vieläkin reippaammin kuin aiemmat laskut. Meno tuntui vielä todella nautinnolliselta ja vaeltajat kannustivat vielä vähän kiristämään tahtia.

Kuva Aapo Laiho / NUTS

Alamäkeen se sitten iski. Yritin juosta reippaasti mäkeä alas mutta palleaan/vatsaan alkoi tulla krampin oireita. En pystynyt hengittämään kivulta. Jouduin jännittämään koko ylävartalon helpottaakseni oloa. Tunne ei tullut ensimmäistä kertaa. Usein rento-syvä hengitys auttaa, nyt ei puhettakaan. Juoksin hyvää baanaa puoliksi kaksinkerroin ja harmitti. Olin odottanut tätä mäkeä. Flow oli poissa.

Taistelin itseni huoltoon. Ajattelin, että tasaisella sitten taas takaisin normaaliin rytmiin. Etukäteen ajattelin, etten tarvisi vikaa huoltoa. Otin kuitenkin urheilujuomaa. Nesteet oli vähissä, eikä geeliä voinut ajatellakaan ottavansa vatsan vuoksi. Jatkoin eteenpäin juosten. Kramppi helpotti mutta vauhti ei kiihtynytkään enää. Jalka oli raskas. Oli ihan sairaan kuuma. Takaraivoon alkoi kehittyä ajatus taka-ajajista. Kun lopun 10km:n tiejakso alkoi, ajattelin, että kyllähän se nyt tiellä aina jotenkin kulkee. No ei kulkenut!

Hiippailin sen minkä vain pystyin ja kykenin. Kävelin vähän ylämäessä. Vilkuilin taakse koska tullaan ohi. Odottelin asvalttia. Siitä sitten viimeistään kunnon juoksu taas käyntiin. Jälleen turha toivo. Pitkällä matkalla ollut Viinikoski tuli selkä edellä vastaan, Janne kannusti ja soitteli PTL-kelloa tienvieressä. Hetken asento nousi vielä juoksunomaiseksi muiden tsemppaamana mutta sitten tajusin, etten pääse maaliin jos jatkan. Asento ja vauhti tipahtivat. NUTS:n kylttejä alkoi tulla vastaan. Ensin 3km maaliin, sitten kaksi. Tajusin, että hitaasta vauhdista huolimatta takaa ei enää tultaisi ohi. Fiilis alkoi nousta. Tämä päättyisi sittenkin hyvin.

Kuva Janne Marin @jannenpolut / Twitter

Mutkan jälkeen maali häämötti. Punainen matto ja hurraava yleisö otti urhoolliset kulkijat vastaan. PTL-kello kilkatti. Kellokaan ei näyttänyt liikaa. 5:09:10 asettui hyvin tavoitteen puoliväliin. Etukäteisajatus oli juosta 5:00-5:20. Reitinmuutos oli tuonut 2014 vuoteen +100-200m nousua lisää ja 1-2km matkaa lisää. Siihen nähden aika oli oikeastaan erittäin positiivinen yllätys. Kärkeenkin ero jäi oletettua lyhyemmäksi ja tietysti 2. sija lämmittää erittäin paljon mieltä. Istahtaessani kanssajuoksijoiden seuraan palauttelemaan sain kevyen flow-tilan vielä uudelleen päälle. Oli hienoa seurata maalialueella valoisaa iltaa ja maaliin tulevien juoksijoiden tunnemyrskyjä. Voittajia jokainen!

Oli todella hieno reissu, kisa ja erityisesti reitti! Kiitos koko polkujuoksuporukalle ja tietysti upean kisan järkänneelle NUTSin jengille!

PääNUTS Eppu

Seuraava kisa jää väliin lähes synnyinmaisemissa Pyhällä mutta vähintään yhtä hieno reissu odottaa Etelä-Tirolin vuorille North J´s tiimillä! Siinä viikko livahtaa nopeaan.

Kuva @sambarunning / Twitter