Vaarojen ultra 2012

Valmistautuminen kisaan ei ollut ihan optimaalista. Vielä torstaina tuli tehtyä kellon ympäri duunia perjantaista puhumattakaan. Kaikesta huolimatta lähdin luottavaisin mielin Kolille. Koko reissuun lähtö oli melkoista säätöä, eikä se juuri kisassakaan sen kummemmaksi muuttunut. Siitäkin huolimatta täytyy olla suoritukseen tyytyväinen. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä kauden lopetus. Alun perin suunnittelemani Joensuun 12h jää siis väliin. En tulisi olemaan siellä kuitenkaan siinä kunnossa kuin toivoisin. On järkevämpää nyt palautella ja alkaa rakentaan kuntoa ensi vuotta varten.

Startti tapahtui 7 aikaan aamulla. Sain rutiinit ihan hyvin hoidettua. Aamiaisen jälkeen viimeisiä viilauksia tehdessä huomasin kuitenkin, ettei mulla ollut ollenkaan mukana kenkiä, millä olin suunnitellut juoksevani. Hirveän penkomisen jälkeen otin varakengät käyttöön:
Inov8 Roclite 285
Heti alkoi jännitys siitä, kestääkö jalkani noin lerppanoita kenkiä 86km tiukkaa maastoa. Siinä säätämisessä jäi sitten tiimi ilmoittamatta joukkuekisaan. Harmi, voitto olisi rapsahtanut siitä!
Startti tapahtui vähän varkain vielä jutellessani tutuille. Onneksi pääsin kuitenkin heti joukon kärkipäähän, enkä jäänyt blokkiin. Alun perin piti lähteä rauhassa liikkeelle mutta miten kävikään! KarSU:n Pasi Penttinen lähti heti kasvattamaan eroa muihin ja minä tietysti perään. Hetken kuluttua takaa ei enää kuulunut muiden tuloa. Ensimmäisen vesipisteen jälkeen, jota ei tullut hyödynnettyä, hieman mietittiin oltiinko aloitettu vähän liian lujaa. Juteltiin niitä näitä ja annettiin mennä kun hyvältä tuntui. Tieltä metsään siirryttäessä alkoi kuitenkin järki voittaa ja tasasin hieman menoa. Jäin juoksemaan yksin ja keskityin säästelemään voimia.

Polku oli yllättävän hyväkuntoinen alusviikon sateiden jäljiltä. Hieman mietitytti millainen alusta tulee olemaan toisella kierroksella kun kuutisensataa juoksijaa on taivaltanut siitä. Tankkailin juoksun lomassa hieman geeliä urheilujuoman muassa. Välillä kaadoin merisuolaa suuhun ennen ryyppyä parantaakseni imeytymistä. Pari kaatumista sattui polkuosuudella Kiviniemen tilalle. Toisella kerralla säikähdin hieman, kun polvi vääntyi. Onneksi muutaman tunnusteluaskeleen jälkeen pystyin taas juoksemaan. Salmen ylitys sujui sulavasti veneellä samalla tankaten. Katselin kelloa väliaikaa tarkastaakseni ja huomasin sen simahtaneen. Väliaikoja en tiennyt siis kun puolessa välissä. Muuten ihan tunteella vedettiin. Kiviniemen vesipisteellä täytin toisen mukana olevan pullon vedellä Kolivaaraa ja Ryläystä varten. Juomapussissa oli vielä liru myös jäljellä, joten se rittäisi. Ensimmäisellä kierroksella vaaraletka sujui ilman ongelmia. Tajusin kuintenkin tässä vaiheessa, ettei meno ollut ihan syönnillään.

Ryläykseltä alas tullessani kuulin takaa tulevan juoksijan. Hän osoittautui Lupus Extremen Janne Hietalaksi. Miehestä olin kuullut hurjia juttuja jo ennen kisaa. Jannen kanssa juostiinkin kohtuullisen pitkä pätkä yhdessä välissä niitä näitä jutellen. Teknisissä alamäissä jäin aina aika reilusi mutta helpommilla pätkillä pääsin taas peesiin. Miehen maastotekniikka häikäisi.

Seuraavaksi oli luvassa vesipiste, jossa täytin tyhjentyneen pullon vedellä. Vesipisteeltä alkoi tylsä ja pitkä tieosuus. Jalat eivät oikein tykänneet tiellä läpsyttelystä vaikka muuten juoksu kulki taas vähän paremmin. Kun vihdoin tieosuuden jälkeen lähdettiin nousemaan Ukko-Kolin päälle kohti huoltoa, alkoi reidet olemaan jo hyvin tyhjät. Kaveri vieressä näytti todella tuoreelta edelleen. Tässä vaiheessa alkoi jo korvien välissä tuntua, ettei tarvi voitosta taistella tänä päivänä.

Savuttiin yhdessä puolivälin huoltoon joskus 4:30 hujakoilla. Stoppi oli lyhyt. Roskat poissa ja uutta geeliä repun taskuun. Alta minuutin oltiin jo jatkamassa kohti toista kierrosta. Läpsyteltiin asvalttia alamäkeen ja nautiskeltiin energiajuomiamme. Jannella pakkas hieman tulemaan juoma ulos ja tarjosin hänelle suolaa avuksi. Kun aloin kaivaa, ei pussia löytynyt mistään. Olin antanut suolapussukan vahingossa roskien seassa huoltajalleni. Tässä kohtaan tiesin, että lopusta tulee hankala.

Toinen kierros lähti reippaasti liikeelle. Kuultiin, että ollaan vain 3 minuuttia kärkimiestä jäljessä. Ensimmäisellä huoltopisteellä jo selkä näkyi kauempana tiellä. Juoksimme kohtuullisen reippaasti vielä tietä kohti polkuristeystä jossa minun oli pakko alkaa passailemaan etten sippaa täysin. Janne jatkoi samalla hyvällä vauhdilla ja katosi pian metsään. Sain kohta kiinni Penttisen jonka Janne oli ohittanut hetken aiemmin. Hänellä oli myös ongelmia vatsan kanssa. Jatkoin eteenpäin taas yksikseni. Mäet alkoivat painaa entistä enemmän ja reidet olivat jo täysin tyhjät. Hetkellisesti meno parani kun ruuttasi geeliä naamariin. Polku oli edelleen hyvässä kunnossa kaikkien niiden juoksijoiden jäljiltä kunnes aloin lähestyä Kiviniemeä. Mutaisissa paikoissa sain rymytä välissä nelinkohti kompuroiden. Joissain kohti oli hankala päästä mäkeä ylös liukkauden vuoksi. Olin siltikin odottanut pahempaa.

Kiviniemen salmen ylityksessä oli kärkikolmikko vielä 5-8 minuutin sisällä. Ryläys tulisi merkitsemään paljon lopputuloksen kannalta. Vesipisteeltä otin toisen 0,75l pullon täyteen vettä ja pari desiä kulautin heti alas. Juoksu kulki kohtuullisesti vielä tiepätkän vaikka tunsin jo ettei neste enää virrannut mahasta eteenpäin. Polulle päästessäni meno hidastui entisestään. Pyrin etenemään tasaisesti ja juoksemaan tasaiset ja alamäet. Ylämäissä ei enää riittänyt puhtia ollenkaan. Henkisesti puristusta ei oikein tahtonut löytyä, eikä tehnyt mieli oikein käskyttää ja rankaista kroppaa. Jalat sinänsä kesti juosta alamäkiin reippaastikin, eikä reidet esimerkiksi ollut kipeät ollenkaan.

Ensimmäinen vaara meni hyvin. Ryläys tuntui jo pidemmältä tällä kierroksella. Sain kuulla, että kärkeen on vain viitisen minuuttia. En siis ollutkaan jäänyt niin paljon kuin luulin. Fiilis oli aika ok, vaikka nyt jo oksentelin tavaraa, mitä yritin saada suun kautta sisään. Tielle ja vesipisteelle taitettuani oksensin mahaa tyhjemmäksi edelleen. Pöhö vähän helpotti mutta mikään ei pysynyt sisällä. Vain minuutin perästä taittoi tielle Penttinen. Yritin vielä pitää vauhtia yllä tieosuudella minkä taisin. Pian kuinenkin Pasi saavutti minut ja ohitti heittämällä kadoten mutkan taakse. Miehen vatsaongelmat olivat poissa ja juoksu näytti maistuvat erittäin hyvin. Hän jäikin vain reilun minuutin voittajasta.

Tiesin, että takaa ei ihan lähellä tule enempää porukkaa. Yritin silti juosta sen minkä pystyin. Kannustin ja ohittelin maratoonareita jotka oli myös tulossa maaliin omasta urakastaan. Loppunousu ei tarjonnut enää mitään isoja elämyksiä, vaikka fiilis olikin todella hieno. Helpohkosta ja mukavasta syyskisasta oli tullut raastoa vaativa ja kuluttava kokemus.

Olin todella helpottunut maalissa. Aika oli noin n.2min parempi kuin 2010. Toivoin isompaa parannusta mutta 9:45 oli kuitenkin kova juttu ja siihen voi olla tyytyväinen. Voittajalle jäin lopulta vain 8 min. 2014 taas sitten kovempaa. Kolmas oli lopulta sijoitus ja ihan palkinnonkin sain :)

Jalat on kevyiden kenkien vuoksi todella hellät ja jalkapohjien jänteet ovat hieman tulehtuneet. Yläkroppa on myös yllättävän hellänä hauiksia myöten. Kolilla parasta on maasto ja sen vaativuus. Se pistää kropan kokonaisvaltaisesti töihin. Vaaroille ei kannata lähteä jos ei ole hyvin valmistautunut. Viimeistään Ryläys syö miehen. Vaarojen ultra on kyllä parasta mitä Suomessa on ultrajuoksun saralla tarjolla.

Loppuun vielä linkki urheiluruutuun, jossa pätkä 14:33 kohdasta alkaen.
http://areena.yle.fi/tv/1655416

Kiitos kaikille kannustajille ja erityisesti oma huolto pelasi kuin unelma. Kaikki jotka tuolla juoksivat ovat kovaa porukkaa. Oli hieno nähdä niin paljon vanhoja ja uusia tuttuja. Harmittavasti kisa söi sen verran paukkuja, etten jaksanut juhlia edes puoleen yöhön. Kolilla on jotain maagista!