Harrastuksena kestävyys: TourVdA Day 6 Pila

Video reissun hienoimmasta päivästä!

Startasimme tuttuun tapaan pimeän aikaan selkeään aamuun. Päivän missio oli nousta Emiliukselle ja siitä suunnata Cogneen ja eteenpäin Rifugio Sellalle suunnitelmista poiketen. Näin välttyisimme tylsän, pitkän laaksopätkän seuraavalta päivältä ja samalla "huiputuspäivästä" tulisi hieman helpompi. Alkuperäinen reitti ei juuri huoltomahdollisuuksia oli tarjonnut. Energiatasojen ylläpitäminen pitkin päivää ilman kunnon ruokaa oli osoittautunut haastavaksi jo edellisinä päivinä.

Nousu alkoi vajaan tonnin nousulla Col de Chamolelle josta tiputettiin Rifugio Arbollelle toiselle aamiaiselle. Samalla kyseltiin reitin kuntoa huipulle. No problem ja vielä kun pilven hattaraa ei näkynyt, niin jatkoimme nousua majalta aluksi loivaa ja helppoa polkua. Vaikka siirtymä oli kohtuu pitkä, meni se hetkessä hahmotellen tulevaa reittia edessä siintävän Emiliuksen huipulle. Kun korkeus kipusi yli 3000m alkoi kivikko isonemaan ja lumikenttiä olemaan enemmän. Yllättävän vähän Emiliusta ympäröivissä laaksoissa oli kuitenkin lunta kun muualla oli ollut alempanakin isoja lumikenttiä. Col Tre Cappucinilla (3241m) pidimme suklaa tauon ja katselimme reittiä ylös. Tästä kohtaa polkua ei käytännössä enää ollut, vain isoa louhikkoa kapeahkoa harjannetta myötäillen +300m ylös. Maisemat olivat jo tässä vaiheessa huikaisevat.

Hitaan rymyämisen lomassa itellä meni hermo toisessä kädessä roikkuviin sauvoihin ja pakkasin ne reppuun tieltä poissa. Kädet ja meneminen oli jo tosin niin tottunut sauvoihin, että hetki meni horjahdellessa ilman tuttua tukea. Kun vihdoin pääsimme huipulle, näkymät olivat huikaisevat! 3559m korkkealta yksinäiseltä huipulta näki koko Aostanlaaksoa ympäröivät pienet ja isot töppyrät! Hopeinen madonna suojeli ympäröivää laaksoa useilta huipuilta tuttuun tapaan. Kuvaussession ja energiatäydennyksen jälkeen lähdettin samaa kivikkoista lohkarereittiä takaisin päin hissuksiin.

Takoitus oli tiputtaa hieman ja nousta vielä reilun kolmen tonnin colli mutta meikäläinen juoksenteli vielä huiputuksesta innoissani edellä näkyvien ihmisien perään. Kun saavutettiin alempana taivaltanut porukka oltiin menty ja risteyksestä reilusti ohi. Ei enää kuitenkaan käännytty takaisin päin vaan päätettiin ottaa toinen mahdollinen reitti 2800m korkean harjenteen yli Cogneen. Juteltiin 4 Aostasta lähteneen trekkaajan kanssa. Olivat tulossa Emiliuksen viereltä Becca di Nonalta. Olivat aamulla nousseet siis jo 500 -> 3100m. Ei siinä mitään ihmeellistä mutta mukana oli ehkä 10v poika ja jalka nousi edelleen hyvin. Vanhemmista yksi oli treenaamaassa myös Torriin. Aostasta Becca di Nonalle ja takaisin järjestetään myös KISA. Speksit 30km & +-2562, aika hardia!

Laskeuduimme Cogneen mukavaa juostavaa reittiä ja katsastimme jo muutama päivä sitten tsekkaamaamme Punta Rossaa. Huippu näitti olevan ihan lumessa ja sunniteltu iltapäivä huiputus yli 3600m olisi ollut ihan hölmöyttä. Cognessa nautittiin helteessä jälleen pizzat, jotta jaksaisimme taivaltaa viimeisen nousun majalle. Olisimme Sellalla päivää suunniteltua ennen. Soittelin Cognesta varmistuksen, että mahtuisimme majalle, eikä ongelmaa ollutkaan. Muuta kuin kevyt kielimuuri :)

Nousu alkoi maantietaivalluksella. Onneksi tylsää pätkää tuli yllättämään Jannen Tor de geantsista tuttu pariskunta. Heli olivat jo käyneet morjenstamassa Singlinissä meitä hotellilla ja nyt olivat extempore autolla tien varressa. Teen ja jutustelun jälkeen jatkoimme vileä hetken tietä ja noustiin sen jälkeen isoa turistibaanaa Sellalle. Isolla majalla kävi vilinä mutta saatiin kuitenkin huone, jossa ei ollut muita kuin me. Sella hieno maja hienolla paikalla. Reilusti porukkaa kuitenkin jättää tunnelman hieman etäiseksi vaikka isäntä on jälleen loistava ja huumorilla höystetty niin kuin useimmissa. Arvosalla 8 mennään Sellan osalta. Kannattaa tsekata! Gran Paradiso on ihan hollilla.

Kaiken kaikkiaan päivä oli upea ja jää reitin hienoimpana kokemuksena mieleen!