perjantai 9. elokuuta 2013

TourVdA Day 4 Rifugio Belvedere - Rifugio Cuneo

Video selventään päivän tapahtumia liikkuvan kuvan avulla.

Starttasimme tavoista poiketen vasta niinkin myöhään kuin 5:30. Aamu alkoi terävällä mutta matalalla nousulla joka tuntui yllättävästi kropassa. Tiputimme sen jälkeen edellisestä päivästä tutun Rif. Ferraron kautta alas laaksoon vielä nukkuvaan kylään. Kylästä lähdettiin nousemaan päivän ensimmäistä isoa nousua. Reilu tonnin katkesi mukavasti Rifugio Grand Tournalinille, jossa nautittiin "metukka"-paninit ja juteltiin juuri polulle lähtevän parinkunnan kanssa. Timminoloiset Courmayeur trailersit olivat tekemässä kohtuu pitkää siivua sille päivää mikäli oikein ymmärsimme.

Col di Nannaz tuli pian tuvalta lähdön jälkeen jo vastaan. Lyhyen laskun jälkeen noustiin vielä lyhyempi nousu toiselle collille josta avautui näkymä laaksoon. Cervinolle näkymän edessä oli muutama vuoren nyppylä. Alaspäin lähdettäessä tilanne kuitenkin muttui ja Matterhorn tuli enemmän ja enemmän näkyviin. On se hieno ja ihmeellinen jyrkkä töppyrä!

Alhaalla Cretazin kylässä meidän piti täyttää reppujen ruokavarastoja seuraavia päiviä ajatellen. Majoja/kyliä oli suunnitelmien mukaan vähän jos ollenkaan ja syömismahdollisuudet näin ollen rajalliset päivän mittaan. Kauppaa ei kuitenkaan järkevän matkan päästä löydetty. Tyydyttiin vain käyttämään leipomon antimia hyväksi ja nautittiin pizza-munkki -lounaat pikkukylän vilinää ihastellen pääkadun varressa. Samalla tutkailtiin kartalta loppupäivän reittiä. Muutama päivä sitten olimme jo nähneet sseuraavan suunnitellun harjanteen Col de Fortin. Lyhyt mutka koukaten vähän kuljettua polkua. Lisäksi kohtuullisesti lunta. Toinen vaihtoehto oli mennä TOR:n reittiä Alta via 1:stä. Jäätiin miettimään vielä nousun ajaksi suunnitelmaa.

Nousu Cignanan järvelle oli helteinen jälleen. Janne alkoi voimaan pahoin nousussa ja päätimme suunnata TOR:n reitille Rifugio Barmasselle syömään lounasta. Gnoccien jälkeen lähdimme seuraamaan isompaa Alta via 1:stä. Jätimme siis Col de Fortin kokonaan väliin. Jälleen tosin saatiin vähän lisää matkaa ja enemmän nousumetrejä mutta helpommalla ja isommalla polulla. Onneksi paussilla ja ruualla heikotukset yleensä katoaa ja näin tässäkin tapauksessa.

Loppumatka oli kohtuullisen jylhää vaihteleva ja kaunista polkua. Pistäydyimme tsekkaamaan Bivacco Reboulazin faciliteetit mutta muuten pyrittiin jouduttamaan matkaa. Pilviä alkoi kerääntymään taivaalle ja näytti todenäköiseltä, että saataisiin vettä vielä niskaan ennen yöpaikalle pääsyä. Viimeiset kilsat tultiin ilmavaa vuorenkylkitraversea. Sopivasti sade vielä liukasti polkua. Ennen majaa törmättiin vielä polunkunnostajaan kun hän ylävartalo paljaana kuokki lumivaippaan turvallisempaa polkua. Sade rankkeni vielä loppua kohti ja juuri kun astuimme Rifugio Cuneon pihalle jyrähti ukkonen suoraan yllämme salamoiden kera. Kiirehdimme alakerran erilliseen VC-tilaan vaihtamaan tupakengät ja juuri silloin toinen jyräys salamoiden kera iski ihan viereen. Pienessä paniikissa hipsimme sisälle yläkertaan lämpimään majaan. Polunkunnostajakin juoksi perässämme sadetta pakoon majalle ja osoittautui olevat tuvan nuori isäntä.

Loppuilta menikin kamoja kuivaillessa. Maja oli kohtuu korkealla (2652m), joten se oli aika perustasoa mutta tunnelma korvasi sen. Suihku jäi siltä illalta väliin ja tyydyttiin vain hieman siistimään kuontaloamme. Meidän lisäksi yötä oli vain vanhemmat herrasmiehet Italiasta ja Sveitsistä. Italialaisen kanssa kielimuuri meinasi estää kommunikaation mutta onneksi Sveitsiläinen käänsi keskustelua Italiasta Englanniksi ja päinvastoin. Illalla kun sää kirkastui jälleen käytiin vielä katsastamassa pieni kappeli, joka oli ihan majan vieressä. Pian siellä olisi suuri messu mihin saapuisi alhaalta laaksosta 5000 ihmistä. Varmasti vaikuttava näky.

Seraavan päivän suunnittelu kuului aina edelleisen illan toimiin. Nyt kyseltiin jälleen vinkkejä henkilökunnalta ja saatiinkin niin vahva suositus jättää seuraavalta päivältä Col de Vamea väliin, että tehtiin suosiolla reittimuutos. Mutta siitä huomenna lisää. Illalla tehtiin vielä suklaa ostoksia samalla kun kyseltiin onnistuuko aamupala 4:30 -> no problem! Tästä syystä maja saakin kouluarvosanaksi hyvän 7 1/2:sen!


4.päivä profiili

Rif. Grand Tournalin

Kohti Col di Nannasia

Lunta riitää päivittäin




Suunta kohti Gran Paradisoa
  
Lasku Cretaziin

Matterhorn aka Monte Cervino

Rif. Barmasse

Näkymä lagolle

Bivacco Reboulaz

Jylhää ja lumista

Roclite hajoilee jo neljän päivän jälkeen.


Cuneo ja kappeli

Vaikka lunta on paljon onneksi ei ihan -95 verran

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti