maanantai 5. elokuuta 2013

TourVdA Day 1 Courmayeur - Rifugio Champillon

Video kertoo päivältä isoimmat.

Tosiaan heti kävi selväksi, että lunta tulee suunnitellulla reitillä olemaan. Ensimmäisen korkean paikan Col Malatran jälkeen aloimme katsella reittiä uusin silmin. Muutoksia tehtiin välittömästi ja harvoin kuljetut polut korkeilla paikoilla päätettiin jättää suosiolla väliin jos ei varmistusta saada paikallisilta, että porukkaa on mennyt yli.

Ensimmäinen päivä aloitettiin focaccia + omenatorttu -aamiaisen jälkeen 4:30 pimeässä Courmayeurista. Noustiin Firugio Bertonelle ja painettiin ylös harjannnetta pitkin. Lyhyen vaihtelevan osuuden jälkeen otettiin oma polku lumiselle Col Malatralle johtavalle reitille. Tutkailtiin siinä myös jo tulevaa PTL reittiä joka tippuisi Col du bataillon d'Aostelta oikealta kädeltä samalle reitille. Päivä oli ylhäällä sateinen ja sumuinen, joten reitti oli välissä hieman hakusessa lunta ollessa maassa kohtuu reippaastikin. Saatiin haettua GPS-träkin ja kartan avulla turvallinen väylä collin takana olevalle Rifugio Frassatille.

Huonon pukeutumisen jäljiltä olimme kevyessä horkassa majalle päästessämme ja tarjottu kuuma tee tekikin tehtävänsä. Frassatti on kohtuu tuttu paikka molemmille. PTL 2011 olimme siellä yhden illan pitämässä ukkosta ja nukkumassa kun maja oli vielä rakenteilla. Jannen viime vuoden torri keskeytettiin vain hetki hänen Frassatilta lähdön jälkeen. Siis tuttu paikka.

Taukoa pidimme heti ihan reilusti ja suunniteliin loppupäivä uudelleen. Emme siis lähteneet suunnistamaan Sveitsin puolelle alkuperäisen suunnitelman mukaan, vaan tiputettiin alas laaksoon. Loppupäivä oli tylsää tasaista reittiä lukuunottamatta viimeistä nousua, Col Champillonia, jonne noustiin pitkään ja hartaasti. Jyrkkä ja uuvuttava nousu, joka osoittautui itelle koko reissun hankalimmaksi. Muuten kunto tuntui olevan terästä, vaikka vähän sitä epäilinkin ennen reissua. Kevennys toimi hyvin. Toinen loppupäivän hienoja hetkiä oli lounas laaksossa hyvässä ravintolassa ja varsinkin ravintolan juusto-kinkku-läski -lautanen. NAM!

Yö oltiin Champillonin majalla, jossa olimme myös viime PTL:n keskimmäinen yö. Majan emäntä tunnistikin Due Finlandesen melkein heti kun astuttiin sisään. Hyvä maja ja lämmin henki. Avulias emäntä soitteli vielä muille vuoristomajoille tarkistaen meidän seuraavan päivän harjanteiden lumitilannetta. Aamiainen 4:30, no problem! Hieno meininki! Kouluarvosana 9!

Illalla oli vielä pientä ongelmaa upottaa koko päivälliskattausta mutta muina päivinä ruokaa ei enää jäänyt.
Yön aikana kamat kerkesivät kenkiä lukuunottamatta mukavasti kuivahtaa ja jätkät olivatkin valmiita seuraavaan päivään raskaasta ensimmäisestä päivästä huolimatta.

1.päivä profiili


Startti
Rif Bertone

Bivacco

Pilvistä jo aamusta
Juoksun huumaa

Lunta ja usvaa

Sinne jonnekkin väliin reitti menee

Lämpöä keräämässä Rif Frassatilla

Proteiinilisäke

Col Champillon

Rif Champillon

Kamat kuivumassa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti